Kuten tiedämme, maailma muuttui muutamassa viikossa täysin uuteen asentoon. Vastauksena näihin tuulisiin aikoihin muutimme Campwiren hinnoittelua auttamaan menestymään tässä uudessa tilanteessa.

Olen epäuskoisena seurannut, kuinka monen muun toimialan rinnalla kouluttajien, valmentajien ja konsulttien kalenterit ovat yhtäkkiä tyhjentyneet määräämättömän pituiseksi ajaksi. Workshopit, koulutustilaisuudet, seminaarit ja puhekeikat pyyhkiytyivät pois tai ainakin siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Samalla yrittäjävetoiset kuntosalit, joogastudiot ja muut ryhmäliikuntapaikat ovat joutuneet laittamaan ovensa säppiin.

Pahinta tässä tilanteessa on epätietoisuus, kun kukaan ei voi varmaksi sanoa, kauanko tämä kestää ja mitä on vielä edessä. Varmuudella voi vain sanoa, että muutos on iso ja todennäköisesti jotain muuttuu myös pysyvästi.

Uusien mahdollisuuksien aika?

Vaikka tilanne tuntuukin absurdilta ja epätoivoiselta, niin onko mitään tehtävissä? Voisiko muutoksessa pilkahtaa myös jokin uuden mahdollisuuden siemen?

Positiivista tässä on se, että asiakaskunta on edelleen olemassa. Se ei ole varsinaisesti hävinnyt maailmankartalta. Se on vain eri paikassa ja asiakkaiden tarpeet ovat joiltain osin muuttuneet.

Aiemmin asiakkaiden henkilökohtaiselta palvelemiselta ei ole välttämättä jäänyt aikaa osaamisen paketoimiseksi skaalautuvammiksi tuotteiksi. Nyt kannattaa käyttää "vapautunut" aika hyödyksi sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

On poikkeuksellinen mahdollisuus luoda uusia digitaalisia tuotteita, joita voi myydä myös pitkään koronaepidemian jälkeen.

Kun tulee tehtyä skaalautuvasti myytävissä olevia tuotteita, niin jatkossa oma tuote- ja palvelukirjo on laajempi kuin ennen epidemiaa.

Koska ihmiset ovat pakotettuina kotioloissa, on heillä enemmän aikaa kuluttaa digituotteita, kuten verkkokursseja. Myöskään yrityksissä kouluttamisen tarve ei ole täysin hävinnyt. Etätyössäkin olevien työntekijöiden osaamista pitää edelleen kehittää.

Tämä näkyy suoraan myös Campwiren asiakkaiden verkkokurssien myyntivolyymissä. Kun hallituksen määräämät rajoitteet alkoivat tulla voimaan, asiakkaidemme kokonaismyynti kasvoi yli 100% verrattuna edellisiin viikkoihin.

Verkkokurssien myyntivolyymin kehitys

Oli mahdoton arvata etukäteen, miten loppuasiakkaiden ostokäyttäytyminen muuttuu, mutta data näyttää nyt siltä, että verkkokurssien myyjien kannalta ei ole aihetta paniikkiin.

Campwiren hinnoittelu halpenee

Mietimme, miten voimme kantaa kortemme yhteiseen kekoon ja auttaa haastavassa tilanteessa olevia yrityksiä ja yrittäjiä.

Koska tällä hetkellä kouluttajilla ja valmentajilla on hoppu saada nopeasti myytävää, ei ole aikaa tehdä laajoja verkkokurssikokonaisuuksia. Parempi vaihtoehto on tehdä useampia, hieman edullisempia, verkkokursseja.

Olemme valmistelleet Campwiren hinnoittelumuutosta ja nyt tuomme sen nopeutetulla aikataululla kaikkien verkkokursseja myyvien saataville. Uusi hinnoittelumalli tukee nimenomaan sitä, että yhdellä kk-hinnalla voi tehdä useita verkkokursseja.

Mitä uusi hinnoittelu pitää sisällään aiempaan verrattuna?

  • Rajaton määrä verkkokursseja
  • Rajaton määrä sisältöä

Mitä se maksaa?

  • 100€/kk + ALV (aiemmin 100€/kk/kurssi)
  • 7% myyntiprovisio (aiemmin 10%)
  • Maksuliikennekulut (Campwiren asiakkaat saavat Bamboralta listahintoja alhaisemmat kulut)

Huom! Yritysten sisäiseen koulutukseen tms., missä ei myydä verkkokursseja Campwiren kautta, hinnoittelu pysyy samana kuin aiemmin.

Miten pääset uuteen hinnoitteluun?

Halvan hinnoittelun tekninen toteutus on nyt olemassa, mutta asiakaspalvelun kapasiteetin varmistamiseksi otamme uuteen hinnoitteluun uudet asiakkaat sisään hakemusjärjestyksessä.

Vastaa nyt alla oleviin kysymyksiin hakemuksen täyttämiseksi ja pääset halvempaan hinnoitteluun niin pian kuin mahdollista.

Teemme kaiken inhimillisen, että käsittelyajat pysyvät lyhyinä 😊